AIKATAULU / SCHEDULE
PERJANTAI
14:00
-
Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n seminaari
Suhtautuminen Palestiinaan ja ulkomaalaislain muutokset esimerkkeinä kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän murentamisesta Suomessa.
Seminaarissa keskustellaan siitä, miten Suomen ja kansainvälisen yhteisön toimimattomuus Palestiinan kysymyksessä vaikuttaa koko kansainvälisen oikeusjärjestyksen tulevaisuuteen. Entä miten lukuisat muut ihmisoikeuksien universaaliutta kyseenalaistavat lakimuutokset vaikuttavat pitkällä tähtäimellä ja toisaalta yksittäisten ihmisten elämässä välittömästi? Pohdimme myös vaihtoehtoisia ratkaisuja – miten Suomi voisi omilla toimillaan tukea kansainvälistä oikeusjärjestelmää eikä aktiivisesti osallistua sen purkamiseen?
Keskustelemassa tutkijat Agneta Kallström ja Bruno Jäntti, juristit Marjaana Laine (Pakolaisneuvonta) ja Kristina Stenman, taiteilija ja aktivisti Maryam Abuzaid-Ruy sekä Gazan saartoa murtamaan pyrkinyt opiskelija Shifa Abdi. Puheenvuoroja mm: Metropolian asiantuntija Fayez Bassalet, joka oli joutua karkotetuksi, koska hallitus tiukensi ulkomaalaislakia ja lääkäri Iina Gyldèn. Lisäksi saamme terveiset suoraan Gazasta. Keskustelua luotsaa Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n asiantuntija Veera Kaleva.
Seminaarin järjestää Turvapaikanhakijoiden tuki ry. Vapaa pääsy!
Seminaarin kieli on suomi!
17:30
-
Ohjaus: Sepideh Farsi
Dokumentti, 113 min, Palestiina, Ranska, Iran
Kieli: englanti, ranska, arabia
Englanninkieliset tekstit
K-16
Iranilainen ohjaaja Sepideh Farsi toivoi pääsevänsä tekemään elokuvaa Gazaan, mutta tuhon keskellä se osoittautui mahdottomaksiAvajaisnäytös. Kontaktiensa kautta hän tutustui nuoreen palestiinalaiseen Fatima Hassounaan, valokuvaajaan joka oli dokumentoinut Israelin hyökkäystä Gazaan sen alusta saakka. Sepideh Farsi ja Fatima Hassouna alkoivat pitää yhteyttä ja ystävystyivät videopuheluiden avulla. Tästä materiaalista Farsi on ohjannut vavahduttavan dokumentin Put your soul on your hand and walk.
Elokuva tarjoaa ainutlaatuisen näkymän gazalaisten elämään Israelin hyökkäyksen keskellä. Puheluiden aikana Fatima kertoo kuolemasta, pelosta ja nälästä. Hänen ottamansa valokuvat tuovat gazalaisten hädän katsojan silmille. Mutta puheluissa puhutaan myös rakkaudesta, tulevaisuudesta ja uskosta ihmisyyteen.
Put your soul on your hand valittiin Cannesin elokuvajuhlille keväällä 2025. Fatima alkoi haaveilla mahdollisuudesta päästä ensimmäistä kertaa elämässään ulkomaille. Elokuva järkyttää, mutta samalla se onnistuu valamaan katsojaan toivoa valoisan ja tulevaisuuteen uskovan päähenkilönsä myötä.
20:30
-
Ohjaus: Mohamed Kordofani
Fiktio, 2023, Sudan, Egypti, Ranska, Saksa, Ruotsi
120 min
Kielet: arabia
Englanninkieliset tekstit
K-12
Refugee Film Festivalilla on harvinainen tilaisuus nähdä sudanilaista draamaelokuvaa. Mohamed Kordofanin elokuva Goodbye Julia kertoo kahdesta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat yhteen dramaattisella tavalla. Entinen laulajatar Mona aiheuttaa erään miehen kuoleman. Hän pyrkii hyvittämään tekonsa palkkaamalla miehen lesken Julian kotiapulaisekseen. Elokuva sijoittuu Khartoumiin juuri ennen Etelä-Sudanin itsenäistymistä 2011. Pohjoisesta kotoisin oleva muslimi Mona ja etelästä tuleva kristitty Julia edustavat pohjoisen ja etelän välisiä eroavaisuuksia.
Goodbye Julia on ensimmäinen sudanilainen elokuva, joka on valittu Cannesin elokuvajuhlille ja se oli myös Sudanin Oscar-ehdokas 2023.
LAUANTAI
11:30
-
Ohjaus: Kerttu Matinpuro ja Anni Mikkonen
Tuotanto Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys ja Lieksan Somaliperheyhdistys
Dokumentti, 2025, Suomi
50 min
Kieli: arabia, englanti, somali, suomi
Suomenkieliset tekstit
S
Daniju, Muna, Ahmed, Basel, Marwan, Jamal, Kerttu ja Anni päättävät tehdä omista tarinoistaan yhdessä elokuvan. Toisinaan vakavassa ja välillä hieman koomisessakin elokuvassa Lieksassa asuvien turvapaikanhakijoiden tarinat kietoutuvat kertomukseen dokumenttielokuvan teosta ja ystävystymisestä. Fokus-zoom syntyi Pohjois-Karjalan elokuvayhdistyksen ja Lieksan somaliperheyhdistyksen yhteistyön ja koulutuksen tuloksena ja saa ensi-iltansa Refugee Film Festivalilla.Näytöksessä on paikalla elokuvan tekijöitä.
Näytökseen on vapaa pääsy! Varaathan liput kuitenkin lipunmyynnin kautta.
13:30
-
Ohjaus: Jean-Pierre & Luc Dardenne
Fiktio, 2022, Belgia, Ranska
88 min
Kieli: ranska
Englanninkielinen tekstitys
K 16
Tori and Lokita on tunnettujen belgialaisten ohjaajaveljesten Jean-Pierre ja Luc Dardennen elokuva siirtolaisuudesta Euroopassa. 11-vuotias Tori ja 16-vuotias Lokita yrittävät parhaansa mukaan luoda uutta elämää Euroopassa. Molempien kotimaa Afrikassa on jäänyt taakse ja uusi arki on Belgiassa. Ystävykset esiintyvät sisaruksina, jotta saisivat olla yhdessä. Voidakseen elättää molemmat, Lokita joutuu vedetyksi mukaan rikolliseen toimintaan traagisin seurauksin.
Dardennen veljesten elokuva on kertomus Euroopasta ja se näyttää kuinka haavoittuvia yksin tulleet lapset ja nuoret täällä ovat ja miten he altistuvat monenlaiselle riistolle, hyväksikäytölle ja rikoksille.
15:30
-
Ohjaus: Natalie Halla
Dokumentti, 2025, Itävalta
80 min
Kielet: dari, englanti
Englanninkieliset tekstit
K 7
Taliban nousee valtaan, mutta Afganistanin Itävallan suurlähettiläs Manizha Bakhtari ei vaikene. Hän menettää asemansa, mutta jatkaa työtään afganistanilaisten hyväksi.
Bakhtari joutuu vaikeaan tilanteeseen niin taloudellisesti kuin henkilökohtaisessa elämässään, mutta hänestä tulee yksi äänekkäimpiä ja vaikutusvaltaisimpia Taliban-hallinnon vastustajia ja afganistanilaisten naisten aseman puolustajia.
Natalie Hallan ohjaama dokumentti The Last Ambassador saa Suomen ensi-iltansa Refugee Film Festivalilla. Se on muotokuva rohkeasta naisesta joka käyttää kaikki mahdolliset keinot vastustaakseen Talibanin sortovaltaa. Bakhtarin motto on: ”Rauha ei ole sitä, että sotaa ei ole vaan sitä että oikeudenmukaisuus toteutuu.”
Elokuvan jälkeen on keskustelu naisten toimintamahdollisuuksista Afganistanissa ja sen ulkopuolella
17:30
-
Väärinkäsitys
Ohjaus: Tirdad Motavali
Fiktio, 2025, Suomi
15 min
Kielet: Suomi, Farsi
Englanninkieliset tekstit
Kolme episodia väärinkäsityksistä. Kahvilan omistaja tarkkailee tapahtumia ja toisinaan lempeästi puuttuu niiden kulkuun. Yhdessä episodit muodostavat tarinan toivosta, ihmisten välisestä yhteydestä ja muutoksen mahdollisuudesta.
Vieras
Ohjaus: Arman Zafari
Fiktio, 2025, Suomi
22 min
Kieli: suomi
Englanninkieliset tekstit
Rahapulassa oleva Maija päättää ilmestyä poikansa Mikon hienoihin kesäjuhliin täysin yllättäen. Mikko joutuu ottamaan vieraan vastaan, vaikka ei ole nähnyt äitiään vuosiin.
Omenan tuoksu
Ohjaus: Zagros Manuchar
Kokeellinen dokumentti, 2023, Suomi
8 min
Kielet: kurdi (kurmandži)
Suomen- ja englanninkielinen tekstitys
Omenan tuoksu perustuu Halabjassa vuonna 1988 tapahtuneeseen kansanmurhaan, joka on historian suurin siviileihin kohdistunut kaasuhyökkäys. Iskussa kuoli paljon naisia ja lapsia ja se on jättänyt lähtemättömät jäljet kurdiväestöön. Kaasuun oli sekoitettu omenan tuoksua, ettei kukaan epäilisi mitään. Elokuvan keskushenkilö 17-vuotias Amira kärsii vakavista kivuista ja hengitysoireista. Teos piirtää kuvan invalidisoituneesta Amirasta ja sodan ja väkivallan pitkäaikaisista seurauksista.
Omenan tuoksu – elokuvan ensi-ilta oli Helsingin Taidehallissa Nuoret 2023 -näyttelyssä.'
My Name is Hope
Ohjaus: Sherwan Haji
Fiktio, 2024, Suomi
20 min
Kieli: arabia
Syyrialainen opiskelija tarkkailee eristyssellinsä ruokaluukun kautta tiedustelupalvelun vankilan arkea ja päätyy lopulta todistamaan maansa tuhonnutta valtataistelua pienoiskoossa. Pieni toivonkipinä pitää vastarinnan liekkiä yllä, vaikka maailma näyttää unohtaneen vangit.
Iisi keissi
Ohjaus: Ali Al-Saffu
Fiktio, 2025, Suomi
28 min
Kielet: suomi
K 12
Yhden illan huumekeikka osoittautuu Momolle, Sakelle ja Yehyalle kaikkea muuta kuin helpoksi ja asettaa lapsuudenystävien kaveruuden koetukselle.
Iisi keissi on Ali Al-Saffun ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, jonka YLE tilasi alun perin minisarjana (PARI IISII DROPPII). Nyt kuvatusta materiaalista on tehty ohjaajan oma, pidempi lyhytelokuva, joka käsittelee aihetta syvemmin ja kaunistelematta.
Iisi keissi kuvaa nuoria miehiä vaikeiden valintojen äärellä Itä-Helsingin yössä. Se pohjautuu ohjaajan sekä hänen läheistensä henkilökohtaisiin kokemuksiin.
Näytöksessä on paikalla elokuvien tekijöitä.
20:30
-
Ohjaus: Cherien Dabis
Fiktio, 2025, Saksa, Kypros, Palestiina
145 min
Kielet: arabia, englanti
Englanninkielinen tekstitys
K 16
Palestiinalainen sukukronikka alkaa vuodesta 1948. Hammadin perhe on vauras appelsiinien viljelijä Jaffan kaupungissa. Israelin valtion syntymisen jälkeen palestiinalaiset joutuvat luopumaan omistamistaan maista. Hammadin perhe pakenee Nablusiin ja edetessään kohti nykyaikaa elokuva osoittaa kuinka palestiinalaisten elintila on jatkuvasti kaventunut Israelin miehitysvallan alla. Poliittinen tilanne ja perheen kokemukset kietoutuvat yhteen. Vihan ja epäoikeudenmukaisuuden siemenet kylvetään jo lapsuudessa.
Rikas ja tunteikas elokuva avaa Palestiinan historiaa 75 vuoden ajalta. Perheen kokemat muutokset, menetykset ja nöyryytykset heijastuvat heidän tekemiinsä valintoihin. Bakrin näyttelijäsuvun Mohamed, Saleh ja Adam Bakri esittävät perheen miehiä kolmessa sukupolvessa. Ohjaaja Cherien Dabis näyttelee itse naispääosan. Hänen esittämänsä perheen äiti rakentaa loppuun sovinnollisen rinnakkaiselon mahdollisuuden.